keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Onnittelukortti

Heippa!
Vauhdikas viikonloppu kolmen pojanpojan ja yhden koiran kanssa vietetty ja sen jälkeen heti maanantaina Naantalin kylpylään nautiskelemaan pariksi vuorokaudeksi.
Kun tänään palattiin kotiin, oli postilaatikko pullollaan kivaa postia, mm Nauhataivaan helmikuun DT-materiaalit ja onni oli suosinut minua Arkkikaupan viimeisen haasteen arvonnassa! Kuvaan huomenna päivänvalossa ihanan palkintoni ja Nauhataivaan DT-jutuista sitten aikanaan helmikuussa.
Tietsikkani oli perusteellisessa huollossa samaan aikaan kun itsekkin olin huollossa kylpylässä, joten näistä lähtökuopista on taas kiva orientoitua arkeen!

Huomasin, etten ole julkaissut kuvaa kortista,jonka tein Veikalle nimipäiväksi tammikuun 9. pvä. Hän oli saanut joululahjaksi sähkökitaran ja ajattelin,että jotain siihen liittyvää voisi kortistakin löytyä. Kortista tuli tämän näköinen

Näin Veikan kitaran vasta nyt viikonloppuna kun hänellä oli se mukanaan. Aika hauska sattuma...kitara on justiinsa tuo kortissa oleva musta-valkoinen sähkökitara!

Tässä tämä saamani ihana palkinto. Kuviopaperiarkkeja erilaisia on monta ja samoin kohokuvioituja korttipohjia.Lämpimät kiitokset Arkkikaupan Annelle!


1 kommentti:

Kiitos kommentistasi!