maanantai 23. joulukuuta 2013

Joulukalenterini 2013 #23

Yksi yö jouluun! Melkonen puhuri on taas täällä kolkalla kolisuttanut kattoa ja nurkkia ja vettä satanut ja lämpötila on ollut siinä viiden plusasteen kieppeillä ja saman sorttista on luvassa jatkossakin. Lumesta ei nyt ole apua joulutunnelman luomisessa.
Päivän teemani onkin tunnelma.
Varsin laaja käsite, mutta mietiskelen tänään ainoastaan jouluntunnelmaa, mikä siinä on itselleni tärkeää ja miten se luodaan. Joulukoristeiden määrä on hillitympi vuosi vuodelta. Vain harvat ja valitut koristeet pääsevät esille. Vähän vanhaa ja vähän jotain uutta. Kynttilät ovat tärkeitä, niin sähköllä toimivat kuin "oikeat" kynttilät. Vähän kukkasia pitää myös olla. Joulun tuoksut ovat tärkeitä tunnelmantuojia. Uunista ne parhaat tuoksut leijailevat! Lanttulaatikko, piparit, joululimput...siinä tärkeimmät. Ja vastasavustetun kalan tuoksu tietenkin myös. Joulumusiikki hiljaa taustalla soimassa. Ystävien ja naapureiden piipahtamiset joulutervehdysten kanssa lämmittävät mieltä. Ja sitten pisteenä iin päällä kun lasten autot kaartavat pihalle ja iloinen hälinä täyttää talon! Näistä on minun joulutunnelmani tehty <3 Vielä yksi yö ja näistä pääsen nauttimaan.


Aisti joulun tunnelma ja nauti siitä!

6 kommenttia:

  1. Huomenna viimeistään joulutunnelma valtaa mielen, kun aattoa vietetään pojan perheen kanssa.
    Kiitos kalenterista ja mukavista ajatelmista. Oikein Mukavaa Joulunaikaa!<3

    VastaaPoista
  2. Tunnelma valtaa tänään mielen kun kuusi koristellaan ja kaikki jouluiset koristeet saavat paikkansa...kinkun tuoksu jo kiirii nenään ja siitähän se joulun tunnelma sitten tuleekin.


    Tunnelmallista päivää sinulle Arja!!

    VastaaPoista
  3. Ihana tytöntyllerösi johdattelee tänään joulutunnelmaa kuvailemaasi ihanaan huipentumaan. Hyvää aatonaattoa!

    VastaaPoista
  4. Kauniit kuvasi luovat joulutunnelman!

    VastaaPoista
  5. tunnelmallista Joulunaikaa arja;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!