tiistai 29. joulukuuta 2015

Katsaus vuoteen 2015

Selailin kuva-arkistojani ja valitsin sieltä joitakin tärkeitä kuvia vuoden 2015 varrelta.
*Tammikuussa lähdettiin luottavaisin ja kiitollisin mielin  jatkamaan yhteistä matkaa kun oli 31.12.14 vietetty 50-vuotishääpäivää
*Helmikuussa tai oikeastaan jo tammikuun lopulla lähdettiin hartaasti odotetulle Kenian safarille. Aina kun tuota ikimuistoista reissua muistelen, päällimmäisenä tulevat ajatuksiin nämä kaksi kuvaa: Aivan jeeppimme lähelle rauhallisesti astellut nuori urosleijona, joka sai sydämen hakkaamaan vähän ylimääräistä ja kädet tärisemään jännityksestä ja suuresta onnesta. Miten lähelle se tulee? Leijonanuorukaisen katse oli ystävällinen, vähän utelias ja niin lumoava. En ikinä unohda sinua ja toivottavasti sinulle kuuluu hyvää <3
Alempi kuva on niistä monista upeista auringonlaskuista, jotka saimme Masai Maran aavikkosavannilla kokea. Niiden lämmin hehku ei koskaan unohdu.


*Maaliskuussa tehtiin Tukholman reissu hienossa porukassa ja se piristi kivasti lopputalvea ja tein myös kaikkein mieluisimman mixed media työni "Masai-neito".
 *Huhtikuussa päästiin taas ottamaan huvimaja kesäkäyttöön. Siitä alkaa kesä kun maja siivotaan ja piha-altaaseen lasketaan vesi.
*Toukokuussa hassuteltiin Porissa väriestejuoksussa tyttären kanssa
*Kesäkuussa juhlittiin tyttären häitä ja vietettiin juhannusta Kokemäen Pitkäjärvellä
*Heinäkuussa tuli kuvattua paljon pihaa, kukkasia ja perhosia
*Elokuussa tehtiin jo perinteeksi muodostunut yöreissu Kylmäpihlajan majakkasaarelle
*Syyskuussa ihailtiin viikon verran Pallaksen seudun ruskaa ja nautittiin tunturituulten raikkaudesta
*Lokakuussa saimme Pikkumustan hoitoomme viikon ajaksi. On se niin ihanaa kun huusollissa on välillä kissa tai koira vaikkei omaa eläintä enää otetakkaan.
*Marraskuussa vietimme viikon Pärnussa
*Joulukuussa joulun vieton lisäksi tein katsauksen omaan itseeni. Kiitollisena totesin, että olen ollut koko vuoden terveenä ja väittäisin, että aika reippaanakin. Se ei ole milloinkaan itsestäänselvyys eikä varsinkaan kun mittari alkaa hiistellä seitsemääkymppiä. Kiitollinen ja onnellinen pitää olla ja niin olenkin :)


Haluan kiittää kaikkia, jotka olette täällä vuoden aikana käyneet ja kommentteja jättäneet ja toivotan teille kaikille Onnellista Vuotta 2016!  Nähdään taas :)





maanantai 28. joulukuuta 2015

Joulu 2015 on pujoteltu muistojen helminauhaan

Joulunpyhät on vietetty ja jälleen kerran mietin, että onko kaikki se työ ja touhu minkä jouluvalmisteluihin käyttää, sen vaivan arvoista ja siihen tulokseen tulin, että ehdottomasti kyllä on. Joulu koostui tärkeistä ja ihanista asioista: Osa joulua ihan kahdestaan ja osa joulua rakkaitten jälkeläisten ja heidän perheidensä kanssa, rääppiäisruokailutalkoot ihanien naapureiden kanssa, kahvittelua sukulaisten kanssa, lempparielokuvien katselua telkkarista ties kuinka monennen kerran Titanic ja Jättiläinen, joululaulujen kuuntelua, löhöilyä ja joulutunnelmasta nauttimista. Joulurauhanjulistus Suomen Turusta ja keskiyön messu Roomasta Pietarin kirkosta kuuluivat myös jouluumme television välityksellä.
Ihanaa oli lähettää ja saada joulukortteja. Joulutervehdykset pakettien ja kukkasten muodossa ilahduttivat sekä saajaa että antajaa. On se vaan joulu juhlien juhla! Valmisteluihin käytetty aika ei ole mennyt hukkaan.
Kiitos kaikille joulumuistamisista <3 




En toivottele vielä onnellista uutta vuotta, sillä kokoilin jo jonkinlaisen kavalkadin kuvia tämän kohta loppuvan vuoden tärkeimmistä tapahtumista. Niistä huomenna!

tiistai 22. joulukuuta 2015

Laskeudutaan jouluun

Lumeton joulu on tosiasia, eikä sateita lähipäivinä saada juurikaan missään olomuodoissaan ja lämpötilat näyttäisivät pysyttelevän muutamassa plusasteessa ja aurinkokin osin paistelee. 
"Otturi"-Vilikin tuli isännän kanssa samalla oven avauksella sisälle, kiersi kaikki huoneet ja  totesi, ettei olohuoneessa ole mitään siivousta meneillään, valtasi sohvan ja veteli siinä sikeitä monta tuntia. Aikanaan heräsi, venytteli ja meni oven taakse pyytämään ulos. On niin mutkatonta tuo kissan vieraileminen, ei siinä lupia kysellä ja turhia selitellä :)

Pihlaja-angervossa on yleensäkin talvisin aika kookkaat silmut, mutta nyt silmut jo aukeilevat. En aikaisemmin ole jouluna tuota ilmiötä havainnut, mutta ei sen puoleen ole ollut yli kymmenen asteen lämpötilojakaan.

Tarhakylmänkukkakin kuvittelee, että ollaan huhtikuussa, muutaman nupun on tökännyt
Marraskuun alussa istuttamani krookukset kasvavat kovaa vauhtia
Blogi hiljenee nyt ja uusia kuulumisia sitten ennenkuin vuosi vaihtuu. 
Toivottelemme Väinö-tontun kanssa kaikille lukijoille 

Tunnelmallista ja Rauhallista Joulua


sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Soodataikinasydämiä osa 2

Soodataikina koukutti ja tein toisenkin satsin ja siitä tein tällaisia vähän isompia sydämiä, jotka ovat 15 ja 20 cm:n korkuisia. Varoituksen sananen teille, jotka soodataikinasta askartelette: tällaiset isommat kappaleet kannattaa kaulita paksummiksi  kuin ohjeessa oleva puoli senttiä. Ehkäpä sellainen 0,7-0,8 on hyvä. Onnistuin yhden rikkomaan, mutta ei se roskiin mene. Siitä on jo idea sitten joulun jälkeisessä elämässä :)
Ihan vähän oli näitä isompia koristeltava!


Jokin aika sitten koristelin kirjaimet XMAS. Askarrutti niiden pystyssä pysyminen irrallisina. Muille ei tietenkään kaatuessaankaan mitenkään kävisi, mutta A-kirjain, jonka päällä on tuo sarvipää saattaisi rikkoontua. Täältä askartelusta jäi toinen pakkauslaatikko ja se oli just sopivan kokoinen kirjaimille alustaksi. Nyt ne ovat tiukasti kiinnitettyinä.
Nyt ihan oikeesti askartelut saavat jäädä tauolle ja niihin palaan varmaankin vasta tammikuussa.

Meillä on tänään lämpömittari enimmillään näyttänyt +10,2 astetta tuossa klo 18 hujakoilla ja pikkupätkä (60 km) sisämaahan päin, Kokemäellä on vielä aste lisätty tuohon lukemaan. Voimme siis laulaa: "Onkos tullut kesä nyt talven keskelle" :) Tuulikin on heikentynyt ja kun hetki sitten kävin ulkona, tuli jotenkin ihan epätodellinen olo, ei nyt täsmää koordinaatit, almanakka ja lämpötila.
Virallisestikin on nyt kerrottu, että jäämme täällä Rauman seudulla ilman valkoista joulua, mutta eipä ole ensimmäinen kerta. Sensijaan meille on luvattu auringon paistetta, ei paha :)
Ennenkuin blogi hiljenee joulun ajaksi, tulen vielä toivottelemaan hyvät joulut teille lukijoilleni.

lauantai 19. joulukuuta 2015

Viisi yötä jouluun

Vihdoinkin meidänkin huusollissa on tehty jotain muutakin joulua varten kuin askarreltu. Pikkusiivouksia kohteissa, jotka viikkosiivouksissa ohitetaan olan kohautuksella, taatelikakku ja saaristolaislimput on paistettu, joulukukka-asetelmat tehty ja lahjapaketit ovat valmiina. Jouluruokien materiaalit alkavat olla hankittuina ja reseptit valmiiksi katsottuina. Tykkään oikeastaan kaikesta muusta jouluun liittyvästä, mutta kauppojen ruuhkat ovat lievä kauhistus. Kun voin todeta, että kaikki on kotona niin voi rauhoittua vain siivoilemaan, leipomaan ja valmistelemaan ruokia. Nautin siitä kun ei enää tarvitse lähteä minnekkään. Vielä ei ihan niin hyvällä mallilla ole, viimehetken ruokaostoksia on hoitamatta.
Tokihan piti antaa itsensä vähän vielä jouluisia askartelujakin tehdä :)
Kaapista löytyi punottu vanha kranssi ja tein munakennoista sen keskelle ruusuja. Maalailin pensselillä puolihuolimattomasti valkoisella gessolla, vähän lumipastaa, kimalleliimaa ja mikrohelmiä ja kuinkas sattuikaan, se sopi kivasti aikaisemmin tuunaamani peilin päälle.


Soodataikinaan hurahdin ja tänään tein uuden taikinasatsin ja siitä isompia sydämiä. Ne ovat kuivumassa ja huomenna niistä kuvia.

Oikein hyvää 4.adventtia ja  muistakaa nauttia jouluvalmisteluista. Tärkeintä ei ole päämäärä vaan matka <3

torstai 17. joulukuuta 2015

Soodataikinasydämet

Kaikkea sitä on kokeiltava, siispä myös soodataikinasta tehtyjä kuusen koristeita.
Ohje on tällainen ja löytyy täältä:
n. 20 kuusenkoristetta tulee annoksesta, itselleni tuli 17 sydäntä.
  • 1dl maissitärkkelystä
  • 2 dl soodaa
  • 1,25 dl vettä
  • Kaulin & muotteja
  • Pitsiliina, kuviolautasia tai liinoja muotoiluun 
  • Puutikku 
Laita maissitärkkelys, sooda ja vesi kattilaan. Sekoita ainekset keskenään ja lämmitä miedolla lämmöllä, kunnes taikina kiinteytyy. Siirrä kiinteä taikina kulhoon ja peittele kostealla liinalla. Massa on valmista muotoiltavaksi jäähdyttyään. Kauli soodataikina mielellään muovialustan tai liinan päällä noin 0,5 cm ohueksi levyksi. Paina kuvioita pitsiliinalla tai kuviolautasen pohjalla (esim.kastehelmi) ja muista tehdä reijät ripustuslenkeille. Anna valmiiden koristeiden kuivua yön yli huoneenlämmössä tai 75 asteessa uunissa noin 1h.

Taikina valmistui nopeasti ja jäähdyttyään oli todella helppoa käsiteltävää, ei tarttunut sormiin eikä kaulimeen.
Käytin tunnin uunikuivatusta, mutta ei se kyllä riittänyt. Onnistuin yhden sydämen rikkomaan kun ripustusnarua siihen laitoin. Murtuneesta pinnasta saattoi hyvin huomata sen olevan vielä kostea. Muutaman tunnin kuivuivat vielä huoneenlämmössä ja sitten laitoin ripustuslenkit. Annan vielä yön ylikin niiden kuivua ennenkuin laitan rasiaan odottamaan käyttöä. Ajatuksena on tuoda sisälle aivan pieni kuusi tai kataja, siihen pienet valkoiset pallovalaisimet ja nämä sydämet eikä mitään muuta.
Sydämissä on kaunis kimalteleva pinta, joka vähän kuvissakin näkyy, mutta livenä vielä kauniimpi.
Ainiin, käytin kuvioiden tekemiseen pitsiä ja koukeroleimasinta.



Näköjään todella helposti halvoilla materiaaleilla saa kauniita koristeita ja aika nopeastikin. Olisikohan tuohon pari tuntia kaikkineen kulunut.

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Joulukakkuja linnuille

Haluan mielelläni linnuillekin sellaista ruokaa, jonka raaka-aineet tiedän.
Ei pitäisi olla valittamista kun kakkujen valmistukseen käytin kookosrasvaa, rypsiöljyä, pähkinöitä, auringonkukansiemeniä, kauraa, tattaria, hirssiä ja rusinoita.
Isommat tein n.0,5 litran vetoisiin rengasvuokiin ja  pikkukakkuset ovat vain n. 6 cm halkaisijaltaan. Pienet ripustin naruun siten että ensin tein tuplasolmun narunpäähän ja seuraavaksi pujotin naruun vanerikiekon ja sen päälle kakun, vähän matkan päähän uusi tuplasolmu ja samat jutut vielä kaksi kertaa. Lopuksi tuplasolmu ja vähän säikeitä raottamalla pujotin "ravintoketjun" lintulautaan.




tiistai 15. joulukuuta 2015

Seulaverkosta ja paperimassasta tehty talo

Muutama viikko sitten käväisin Rauman Taitokeskuksessa Fanttilankaa ostamassa ja ihastuin siellä seulaverkosta ja paperimassasta tehtyyn  taloon. Sattuikin sopivasti samana iltana mahdollisuus käydä sellainen tekemässä.
Seulaverkosta rakentelin ensin seinät ja sitten katon ja savupiipun. Päätykolmioissa oli pidettävä ajatukset järjestyksessä, ettei leikannut vahingossa pois sitä pätkää, jolla sitominen katto-osaan tapahtui :) Savupiippua paikoilleen laittaessani olin jo hetken aikeissa luopua siitä, mutta sainhan sen lopulta kiinnitettyä. Päätyihin leikkasin vielä ikkuna-aukot.

Seuraavaksi verkkohäkkyrää  huljauteltiin muutaman kerran paperimassassa. Massaa tarttui verkkoon, jonnekin kohtaan vähän ja jonnekin runsaammin.
Talo jäi Taitokeskukseen kuivumaan ja seuraavana päivänä kävin sen hakemassa. Tässä vaiheessa olisi voinut lisätä massaa, mutta olin tyytyväinen siihen sellaisenaan.
Talon olisi voinut jättää silleen ja laittaa vain valosarjan sisään. Mutta kun sitä tuolla verstaan pöydällä olen katsellut niin pakkohan oli vielä vähän koristella! Talon alle laitoin paksusta pahvista levyn, jonka maalasin valkoiseksi. 20-ledin valosarjan pujottelin räystäiden alle ja sitten kiinnitin kuumaliimalla talon nurkistaan levyyn. Nyt sitä on helppo siirrellä kokonaisuutena.
Laatikosta nimeltään "jos kuitenkin joskus tarvitsee jonnekin" löytyi muovinen joulutähti ja muutama lumihuurteinen silkkikukan lehti ja marja. Niillä tein vähän lisäilmettä päätyyn.