maanantai 23. helmikuuta 2015

My Life, mustikkapesto

Viime viikolla sain hakea postista tilaamani kirjan: Välipalat, virtaa superfoodeista. Tekijät Hanna Sumari, Marjo Kauppila, Monna Pursiainen ja Aino Mäkelä.
 Olen sitä nyt useampaan kertaan selaillut ja makustellut ohjeita. Suurin osa ohjeissa käytetyistä aineksista ovat entuudestaan tuttuja, koska olen vuoden verran tutustunut superfoodeihin ja käyttänyt melko monipuolisesti niitä. Tosin uuttakin tietoa kirjasta löytyi. Ja helppoja, nopeatekoisia reseptejä. Itsellä ei ole tarvetta välipaloja minnekään mukaan ottaa, mutta välipalat ovat tärkeä osa päivän ruokaani. Ja välipala ei meillä tarkoita kahvia ja pullaa. Se tarkoittaa mm. hedelmiä, itsetehtyjä energiapatukoita, rahkaa, jugurttia, leipää jollain levitteellä ja kylläkin sitä kahvia.
Tänään testasin kirjasta mustikkapeston. Osan mustikoista korvasin mustaherukoilla, koska mustikoita olikin pakastimessa vain pieni pussinpohjallinen. Lisäksi pestoon tuli paahdettuja pinjansiemeniä, tummaa suklaata, kookoshiutaleita ja kookosöljyä. Sauvasekoittimella soseeksi ja ääntä kohti. Olipas tosi hyvää! Meni ihan maistamisessakin useampi lusikallinen. Polar-näkkärin päälle levitin reilun kerroksen ja vähän vielä kokonaisia paahdettuja pinjansiemeniä lisukkeeksi.




 Pesto maistui erinomaiselta myös rasvattoman rahkan lisukkeena. Pieni loraus itsetehtyä kuusenkerkkäsiirappia ja vähän kookoshiutaleita viimeistelivät annoksen. Virkistävä energialataus oli tämä välipala tai oikeastaan se oli lounaani. Tällä mennään pitkälle iltapäivään. Ja pestoa jäi vielä iltapalaksikin!

 Mukillinen lattea kruunasi herkuttelun!


Kirjassa on jonkin verran tietoa superfoodeista ja paljon kokeilemisen arvoisia ohjeita, joten minulla tulee kirja ahkerasti käytössä olemaan ja täälläkin sitten testailuistani kerron. Mutta valitettavasti on annettava myös risuja ja ne tulevat kirjan ulkoasusta ja varsinkin kuvista. Haluaisin tällaisessa kirjassa kuvien olevan erittäin herkullisia ja kokeilemaan yllyttäviä, mutta nyt en voi niin sanoa. Minun silmääni ne eivät miellyttäneet. Monet kuvat ovat varsin mitään sanomattomia. Samoin ulkoasu on mielestäni sekava ja mustien sivujen johdosta synkkä, vaikka kyse on niinkin iloisesta asiasta kuin terveellinen ruoka. Mutta nämä ovat vain ja ainoastaan minun näkemyksiäni ja tuntemuksiani, älkää antako sen häiritä! Ehkä on tavoiteltu jotain modernia, jota en vaan ymmärrä ja kun en ymmärrä niin en tietenkään tykkää.

Chia-vanukasta taitaa olla tarjolla huomenna!

10 kommenttia:

  1. Oi oi mikä kirja-aarre ja ihanat herkut.
    Mukavaa päivää sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Enkuli :)
      Kyllä tuon kirjan ohjeista on pitkäksi aikaa iloa ja hyötyä.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos Raija :)
      Oli niin hyvää, että tulee kyllä tehtyä varmaan useastikin.

      Poista
  3. Hmmm...epäilyttävän näköistä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta niin tosi hyvää, kiitos rouva on hyvä vaan, nam :D

      Poista
  4. Toivotaan, että välipalat maistuvat. Sieltä löytyy monta ohjetta, joita on tykätty NIIN paljon. Taitto ja kuvat edustavat vähän uudenlaista tyyliä ja niissä kuvaajat saivat vapaakädet toteuttaa itseään ;)
    Toivotaan, että löydät sieltä jotain kivoja ohjeita ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju :) Kivoja ja kokeilemisen arvoisia ohjeita on vaikka kuinka paljon ja muutamaa jo olen kokeillutkin, mutta kun välillä on niin kiire syödä, ettei ehdi kuvata;)
      Kyllä minulla kirja varmaan suorastaan kuluu käytössä.
      Ja minä puolestani toivon hyvää menestystä kirjalle vaikken itse sen ulkoasusta tykännytkään, mutta ohjeista tykkään senkin edestä :)

      Poista
  5. Hihih, minäkin mietin että onpas epäilyttävän näköistä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika :)
      Mutta kuten sanottu, hyvää ja terveellistä :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!